Miksi perustaa uusi ruokasivusto?

jutut

Maailma ei välttämättä kaipaa uusia ruokablogeja tai reseptisivustoja. Niitä riittää yhden elämän tarpeisiin. Mutta tässä sitä ollaan.

Alkuidea oli tehdä jotain omaan käyttöön – rakentaa oma digitaalinen reseptivihko mistä olisi kätevää tarkistaa kuinka monta ruokalusikkaa kalakastiketta pad thai -kastikkeeseen tulikaan. Ruokahalu kasvoi tietysti syödessä ja idea laajeni perheiden luottoruokiin, niiden keräämiseen ja jakamiseen. Tälle sivustolle on kerätty meidän perheen luottoannoksia, toivottavasti  ne maistuvat muillekin.

Matkan varrella on joutunut opettelemaan kaikenlaista uutta ja yksi perehtymisen paikka on ollut ruokakuvat. Sivuston julkaisu on ollut pitkään kuvista kiinni: ensin niiden puutteesta ja sitten laadusta. Osan kuvista olen ottanut puhelimella ja tuoreimmat kunnon kameralla. Kuvaamisen kunnianhimon kasvamisesta huolimatta perheen ei ole tarvinnut syödä täysi jäähtynyttä ruokaa. Ainakaan ihan joka kerta.

Itse reseptien kirjaaminen on minulle itseilmaisun muotona uusi, joten toivottavasti niistä saa selvän. Sivuston väkrääminen on ollut yllättävän hauskaa vaikka omat osaamisen rajat ovat tulleet useasti vastaan. Onneksi sinnikäs googlaaminen on auttanut CSS-ongelmissa.

Viimeisin syy sivuston tekemiseen on varsin itsekäs. Kaipaan selkeitä, mutta maistuvia ja nopeita perhearkeen nopeasti soveltuvia reseptejä. Usein tarjonta on joko yli tai ali. Monien blogien ohjeet ovat erittäin herkullisen näköisiä mutta haastavan oloisia vääntää meille sopiviksi. Osa resepteistä tuppaavat taas olemaan liiankin arkisia. Joten jos joku näistä meidän perheen luottoresepteistä menee kokeiluun, niin laita reseptit kiertämään myös toiseen suuntaan ja kerro omasi. Maistuvaa ja helpohkoa kokattavaa kaivataan jatkuvasti lisää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s