Hampurilainen

 

Keittiömestari Helena Puolakka kommentoi Akseli Hervelin hampurilaista Top Chefissä tuhmaksi. Tämä hampurilainen ei ole myöskään ihan sieltä kilteimmästä päästä.

Tämän purilaisen tarina alkaa Top Chefiäkin ammoisemmista ajoista. Olimme lomalla New Yorkissa ehkä vuonna 2007 ja kaikkien oppaiden mukaan Spotted Pig oli kaupungin parhaimpia kuppiloita – gastropub-trendin kirkkain tähti ja Michelin-tähdellä aateloitu.

Spotted Pigiin mentiin hampurilaisten vuoksi. Bursa oli tietysti hyvä mutta suurimman muiston jätti homejuusto. Paikan pitäjä April Bloomfield pitäytyi hampurilaisessaan kolmeen ainesosaan: briossisämpylään, isoon pihviin ja roquefort-juustoon. Lopputulos oli omalla tavallaan tuhma ja mieleenpainuva.

Kun aloimme kotioloissa haikailla itsetehtyjä hampurilaisia nousi Spotted Pigin yhdistelmä makunystyröille. Yhtä ankaran askeettiseksi emme halunneet burgeria jättää ja homejuusto tuntui kaipaavan jotain seurakseen. Pienen googlailun jälkeen löytyi Pioneer Womanin karamellisoidut sipulit, aika tuhmat nekin. Aikojen saatossa hampurilaiseen on hivuttautunut myös salaatti ja avokado.

Tämä on sen verran tuhti burgeri, että pihvin voi jättää maltillisen kokoiseksi. 400 gramman jauhelihapaketista saa neljä hieman laihempaa, mutta toimivaa pihviä. Kun on oikein nälkä niin teemme kaksi hampurilaista per aikuinen ja lapsille yhdet. Silloin kahdesta jauhelihapaketista tulee noin kuusi noin 150 gramman pihviä.

Teen pihvit ihan käytännön syistä uunissa, koska kuuden pihvin paistamisesta syntyy aikalailla käryä. Pannulla niihin saa tietysti paremman paistopinnan, mutta loppuvaiheessa grillivastusten käyttäminen ajaa hieman samaa asiaa. Hampurilaissämpylät käytän myös grillivastusten alla, kuten kanahampurilaisissa.

Karamellisoidut sipulit ovat varsin makeita, joten sipuleiden määrää purilaisessa kannattaa hieman tunnustella. Lapset ovat syöneet tätä joko ihan pihvillä ja ketsupilla, mahdollisesti myös cheddar-viipaleella.

Näillä mennään

6 hampurilaissämpylää
400-800 g jauhelihaa, mieluusti noin 20% rasvaa
2-4 tl suolaa
1-2 tl pippuria
hieman tabascoa
noin 100 g sinihomejuustoa tai cheddar-viipaleita
avocadoa
(jää)salaattia
majoneesia

Karamellisoitu sipuli

2-3 keskikokoista punasipulia
2-3 rkl fariinisokeria
2-3 rkl voita

Näin onnistut

  1. Ota jauhelihat huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruoanlaittoa. Jääkaappikylmän jauhelihan käsittely ei ole mukavan tuntuista ja kylmiltään paistettuna pihvit päästävät suurimman osan nesteistä pihalle.
  2. Tee karamellisoitu sipuli. Puolita sipulit ja leikkaa puolikkaat ronskeiksi siivuiksi. Laita pieneen kattilaan voi, fariinisokeri ja sipulit. Anna seoksen poreilla 10-15 minuuttia niin että lopputuloksena on tahmainen, tumma seos. Sekoittele välillä. Sipulit päästävät jossain välissä aika paljon nestettä, mutta pysyäkseen hyvin hampurilaisen sisällä ne kannattaa keittää kunnolla kasaan.
  3. Ota hampurilaissämpylät pakkauksesta ja levitä ne leivinpaperin päälle pellille. Voitele puolikkaat kevyesti voilla. Laita uunin grillivastukset päälle ja aseta pelti uunin yläosaan, ei kuitenkaan ihan vastuksia vasten. Tarkkaile sämpylöiden eloa uunissa sillä ne kärähtävät herkästi riippuen vastuksien tehoista. Sämpylät saavat ottaa ihan reippaasti rusketusta, mutta palamista kannattaa välttää.
  4. Huuhtaise salaatti, avaa avocado ja leikkaa puolikkaat siivuiksi. Leikkaa homejuusto ohuehkoiksi siivuiksi.
  5. Ota esiin pelti ja laita sen päälle leivinpaperi. Laita jauhelihat kulhoon ja muotoile kädellä pihvit oikeaan muotoon. Älä vaivaa jauhelihaa, vaan pyri käsittelemään jauhelihaa mahdollisimman vähän. Laita pihvit leivinpaperille vuoratulle pellille ja mausta suolalla ja pippurilla molemmilta puolista. Voit halutessasi maustaa pienellä ripauksella tabascoa. Yhdestä jauhelihalaastasta saa neljä laihempaa pihviä ja kahdesta kuusi ronskimpaa, 150 gramman pihviä.
  6. Laita jauhelihapihvit uuniin 200-220 asteeseen. Riippuen pihvin koosta paista noin 10-15 minuuttia. Voit nostaa viimeisiksi minuuteiksi pihvit grillivastuksen alle, jolloin se saavat väriä. Samalla voit laittaa pihvien päälle homejuuston tai cheddar-viipaleen sulamaan.
  7. Voitele hampurilaisenpuolikkaat halutessasi majoneesilla.
  8. Kasaa annos. Pohjalle ensin salaatti, sitten pihvi (ja sinihomejuusto, jos et laittanut sitä aikaisemmin uuniin), karamellisoitua sipulia ja avokado. Laita hampurilaisen hattu päälle ja ota kaksin käsin tuhmeliinistä kiinni.
Mikä on sinun luottoruokasi? Kerro reseptisi ja laitetaan padat porisemaan! 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s