Pienet täytetyt leipäset ovat olleet lasten sukulaissynttäreiden klassikkotarjottaviamme. Ja näitä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka viikonlopun iltapäiväteelle.
Erilaisiin juhliin kokkaillessa huomaa välillä, että ruoat mistä itse intoilee jäävät tarjoilulautasille ja nopeasti kasaillut ruoat menevät kaupaksi viimeistä murua myöten. Mieltään ei tästä kannatta pahoittaa, sillä jokaisella on oikeus omaan makuaistiin. Ja jääpähän itselle enemmän rääpittävää.
Nämä katkarapuleivät ovat olleet lasten sukulaissynttäreiden tarjoilujen kulmakiviä vaikka ensimmäisellä tarjoilukerralla yleisö ei näitä vielä täysin löytänyt. Olin aiheesta asianmukaisesti pöyristynyt, sillä luulin löytäneeni totaalisen hittireseptin. Saaristolaisleivän makeus yhdistettynä raikkaaseen täytteeseen sai nystyräni hyrräämään. Seuraavalla kerralla vati tyhjeni jo paremmin. Lapsille nämä eivät ole maistuneet vaikka perheemme saaristoleipämyönteinen onkin.
Kurkkuleivät ovat yksinkertaisuuden ylistys. Paahtoleipä, ohuen ohuet kurkkuviipaleet ja tuorejuusto yhdessä ovat helppo tarjottava ja tuovat kivan tuulahduksen kello viiden teen kolmikerroksiselta tarjoiluvadilta.
Näillä mennään (katkarapuleivät)
16 kpl (1 pkt) viipaloitua Maalahden limppua
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 pussi (180 g) isoja pakastekatkarapuja
2 rkl limetin mehua
1 dl silputtua tilliä
0,5 dl silputtua ruohosipulia
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
Näin onnistut
- Sulata ja valuta katkaravut siivilässä ja paina lusikalla päältä niin, että mahdollisimman paljon nestettä valuu pois. Silppua katkaravut veitsellä.
- Notkista tuorejuusto ja lisää siihen katkaravut, limetin mehu, tilli, ruohosipuli, suola ja pippuri. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai pippuria.
- Levitä täytettä puolelle leipäviipaleista. Nosta loput leivät päälle kansiksi päältä painaen. Leikkaa jokainen leipä kahdeksi suorakaiteen tai kolmion muotoiseksi palaksi.
- Tarjoa heti tai siirrä kelmulla peitettynä jääkaappiin vetäytymään 1–2 tunniksi.
Näillä mennään (kurkkuleivät)
8 kpl isoja paahtoleipäsiivuja
100 g maustamatonta tuorejuustoa
kurkkua
suolaa
Näin onnistut
- Viipaloi kurkut esimerkiksi mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi.
- Ota kaksi paahtoleipää ja levitä tuorejuustoa molemmille puolille. Laita kurkkuviipaleet puolelle leipäviipaleista, lisää ripaus suolaa ja nosta toinen paahtoleipä kanneksi. Leikkaa jokainen leipä kahdeksi suorakaiteen tai kolmion muotoiseksi palaksi.
- Tarjoa heti tai siirrä kelmulla peitettynä jääkaappiin vetäytymään.