Hodarit eivät ole trendanneet hampurilaisten tavoin. Ehkä niistä puuttuu jokin artesaanihifistelyulottuvuus tai sitten nakit ovat vain liian arkisia. Kunnianpalautus olisi paikallaan, sillä hodari on perheympäristössä helposti tuunattava ja nopea eväs.
Sain jonkinlaisen hodariherätyksen aikoinaan Meri-Tyyli Väntsin hodarimestassa Eerikinkadulla. Hodarin täytteet olivat jotain muuta kuin kurkkusalaatti ja kuivattu sipuli. Pari käyntikertaa avasikin silmät hodarin mahdollisuuksille: päälle voi kasata melkein mitä tahansa ja silti maistuu.
Koska lapset käyvät nakeilla, ovat hodarit luonteva osa perheen nakkikaanonin laajennusta. Meillä hodarit rakennellaan minihodarisämpylöille, sillä isommat hodarisämpylät ovat aivan käyttökelvottomia.
Homma kiteytyy jälleen täytteisiin. Aikuisille hodaribuffassa tehdään avokadotahnaa ja karamellisoituja sipuleita, tietysti. Päälle kuivattua sipulia, korianteria ja hieman srirachaa. Pohjalle ketsuppia ja kotisinappia.
Nakkiosastolla ollaan vedetty ihan peruslinjalla, mutta hodarin väliin voisi sujauttaa bratwurstia tai muuta laadukkaampaa nakkia. Kasvisnakeissakin alkaa löytyä vaihtoehtoja.
Näihin täytteisiin olemme hieman jämähtäneet, joten tässä olisi ryhdistäytymisen paikkaa. Miten olisi vaikka coleslaw, hapankaali tai kimchi?
Näillä mennään
Hot dogit
nakkeja
pieniä hot dog -sämpylöitä
ketsuppia
sinappia
kuivattua sipulia
korianteria
avokado
sriracha-kastiketta
Karamellisoitu sipuli
2-3 keskikokoista punasipulia
2-3 rkl fariinisokeria
2-3 rkl voita
Näin onnistut
- Valmista ensin karamellisoidut sipulit. Puolita sipulit ja leikkaa puolikkaat ronskeiksi siivuiksi. Laita pieneen kattilaan voi, fariinisokeri ja sipulit. Anna seoksen poreilla 10-15 minuuttia niin että lopputuloksena on tahmainen, tumma seos. Sekoittele välillä. Sipulit päästävät jossain välissä aika paljon nestettä, mutta pysyäkseen hyvin hampurilaisen sisällä ne kannattaa keittää kunnolla kasaan.
- Laita nakit uuniin 150 asteeseen tai keitä ne.
- Avaa ja muussaa avokado. Nypi korianteripuskasta tarvittava määrä lehtiä koristeluun.
- Kun nakit alkavat olla kypsän näköisiä ja karamellisoidut sipulitkin valmiita, laita hot dog -sämpylät vähäksi aikaa uuniin. Varo lämmittämästä liikaa, sillä ne kovettuvat helposti.
- Kokoa hot dogit mielesi mukaan ja töräytä halutessasi vielä päälle hieman srirachaa kevyeksi potkuksi.